tiistai 23. lokakuuta 2012

Itselaukaisin!

Tuntuu, että kaikki ovat viime aikoina löytäneet puhelimestaan itselaukaisimen ja saavat kivoja kuvia kesken treenien. Itse olen pääasiassa käyttänyt kuvaamiseen Mac -konettani, mutta tuossa on vain kolmen sekunnin itselaukaisin, joten siinä ajassa on haastavaa ehtiä paikoilleen ja aloittamaan liikkeenkin jotekin järkevästi. Minäkin siis päädyin tutkimaan puhelimeni ominaisuuksia ja olihan siellä sellainen, kymmenellä sekunnilla. Otin kolme kuvaa, ja tässä ilahdutan teitä niistä yhdellä:

:D :D

Että näin meillä. Hieno, eikö? :D Mitäkö siinä tapahtuu? No vatsalihaksia treenaan, pallolla. Eikö muka erotu? :D Ehkä tämä kuva havainnollistaa enemmän:


Kuva täältä.

Jospas harjoittelen vielä tuota itselaukasijan käyttöä ja puhelimen asettamista optimipaikalle.. Tosiaan, olen ottanut kyseisen vatsalihasliikkeen ohjelmaani. Välillä jalat koukussa, välillä suorana. On ihan loistoliike. Ehkä ottaa liikaa hartioihini, mutta se saa luvan kelvata, sillä se poltto vatsalihaksissa on astetta hienompaa! Olin jo lopen kyllästynyt hinkuttamaan vatsoja vatsalihaspenkillä seitsemäntoista kilon puntti rinnan päällä, toistoja 50-40, aina sama juttu. Tässä jää toistot vähäisemmiksi ja tuntuisi menevän paremmin perillekin. Saa paremman poltteen. Tykkään. Tämä pääsi siis selkä-/habapäivääni. Aasinsiltakuva:

Vatsasta habaan! Olen nero.

Tänään tein pieniä muutoksia. Muutamat viime kerrat olen tehnyt niitä pudotussarjoja (taimitälie) hauiksille ja olen tykännyt valtavasti. Nyt on kuitenkin alkanut herätä sellainen NYT SITÄ LIHASTA S**TANA. :'D Eli isompia painoja kehiin ja sillä mentiin tänään. Sain nostettua keskitettyyn hauisliikkeeseen 12kg -> 13kg. Myös tangolla tein 24,4kg:n sijaan 26,9kg ensimmäisellä. Tämä oli toki puhdas vahinko ja laskuvirhe, mutta teinpä kuitenkin. Ei se kaunista ollut.. Kahdeksan kertaa nousi, mutta ei, ei kauniisti. Hyvän fiiliksen sai tälläkin treenitavalla hauikseen, ei ehkä ihan sellaista kuin niillä miljoonilla viimeisillä toistoilla pudotuksissa, kun hauis on räjähtää, mutta pumppi kuitenkin. Todistusaineistokuvamateriaalia:




Tarkkasilmäiset ehkä huomasivatkin, että on aivan uutta vaatetta päällä, näin niinkuin täällä blogin puolella. Löysin kaapista vanhan t-paidan. Siinä lukee 'I am the star of the universe'. Sellainen vaatimaton. Sarjassamme 'käytetään vain kotona neljän seinän sisällä'. En juuri tykkää treenata t-paita päällä, toppi on paljon parempi, mutta annoin tälle mahdollisuuden, sen verran löysä ja ohut. Hyvin toimi.

Selkätreeniinkin tein sellaisen muutoksen, että käsipainolla tehtävä kulmasoutu, mitä olen tehnyt aina, siis AINA, pääsi pois ja tilalle otin nyt tangolla tehtävän kulmasoudun. Tangossa oli valmiina 26,9kg (tarkkaa) joten sillä tein nyt ensimmäiset 15-15-12. Lisää heitän tankoon seuraavaksi.

Sykkeet matelivat tänään. Keskisykkeellä 102 mentiin ja maksimit juuri 150. Arvelen, että aamulla nappaamani kaksi särkypilleriä teki tuon. Ei noussut millään ja tipahti aina samantien jonnekin hyvin alas kun pysähtyi.

Join tänään myös kahvia, ja tykkäsin.




Ja olin taas vinossa peilissä.



Näistä kahdesta kuvasta muuten hyvin näkee, miten tuo mun tukka vaihtaa väriä valosta riippuen. Aika parasta.

30 kommenttia:

  1. Vähän raskaamman oloinen tuo sinun vatsaliike verrattuna mun eilisessä postauksessani mainitsemaan ;) tuo sit seuraavaks. Ei ehkä tuu hetkeen onnistumasn..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä ihan tuolleen jalat suorana tosiaan ihan kaikkia toistoja tee, koukussa on välillä. Jalat suorina on paljon raskaampi kyllä. :) Paljon paranemisia sulle, tosi ikävää olla kipeänä. :/

      Poista
    2. Kiitos :) olotila on kyllä kieltämättä aika kamala.

      Poista
    3. No varmasti, kun sulle ei normisti kuume nouse. :/ Pian pian menisi pois vaan!

      Poista
  2. Nyt mäkin innostuin tosta vatsaliikkeestä, pakko pistää testiin! Kaikenlaista muuta on mullakin tullut jo kokeiltua. Voisitko joskus laittaa postausta sun haukkatreenistä? Itte veivaan pelkkiä käsipainonostoja 12kg:lla 3x10 sarjoja ja uudet ideat tulis tarpeeseen.... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilemisen arvoinen, ehdottomasti! ;) Itse välttelin tähän asti juurikin tuon hartiakuormituksen takia, mutta tylsyys vastaan jokin uusi -tilanteessa jokin uusi voitti. :D

      Täältä postauksesta on viimeksi käynyt ilmi mun habatreenini:

      http://eioorakettitiedetta.blogspot.de/2012/10/pudotussarjarakkautta.html

      Mutta nyt siis kunnon painoilla, enkä pudottele enää noin alas. Tuo oli tuollainen kiva vaihtelu tuohon väliin! ;)

      Poista
  3. Mikä on sun syy olla treenaamatta rintaa? Jalat, vatsa, narut ja selkä tulee jumpattua, mutta tämä tarkkailija ei ole rinnan liikkeitä bongannut postauksistasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä kysytään vähän väliä. Eli triggereistä johtuen en treenaa rintaa ja niistä löytyy postaus täältä:

      http://eioorakettitiedetta.blogspot.de/2012/07/vaivapostaus-iii.html

      Poista
    2. Allright, läksyt tekemättä eli olisi pitänyt tehdä parempaa taustatutkimusta ennen tuon kysymistä. Kiitos kuitenkin vikkelästä vastauksesta :) harmin paikka, että sulle sattunut tollainen "työtapaturma", tai miksi sitä sitten haluaakaan kutsua. Hienoa, että siitä huolimatta olet löytänyt treeni-ilon. Sehr schön, hyviä treenejä myös jatkossa!

      -Katy

      Poista
    3. No worries, kommenttiosioissa tätä aina säännöllisesti kysellään. :) On käynyt mielessä postaus, jossa olisi niihin yleisimpiin kysymyksiin vastauksia. Tarttisi vaan saada kasaan vähän vielä enemmän niitä yleisimpiä kysymyksiä. :D

      Kiitti! :)

      Poista
  4. On sulla kyllä tota habaa, huisia! :D Just katoin, et ootko värjänny pinkiks hiukset, mutta seuraava kuva paljastikin totuuden. Mulla menee samoin, että valosta riippuen näyttää aina punaisen eri sävyiltä. Hassua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolleen pumpissa sitä on riittävästi, muuten ei ole ollenkaan vielä sopivasti. :D

      Joo tää on ihan huikea tää Elumen -väri. Ulkona tukka on sitten taas ihan älyttömän räiskyvä! En ole ennen vastaavaan väriin ja loistoon törmännyt, ei markettivärit pysty tuohon. Kiilto on ihan hurja!

      Poista
  5. Hitsi vie, kun miulla ei tosiaankaan pysy tasapaino tossa vatsaliikkeessä :( Äsken taas testasin sitä salilla, mutta ei... Tai sitten kun tasapaino pysyy, niin ei tunnu vatsoissa. Aargh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi itku! :( Sähän olet aikas pitkä? Voisi kuvitella, että sulla pitäisi olla myös suurempi pallo! Jos se oisi siitä kiinni?

      Poista
  6. Hirmuisia painoja. Mä oisin lysähtänyt haukkareissa jo ekan noston jälkeen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D No niin kyllä minäkin vielä muutama kuukausi sitten! ;)

      Poista
  7. Heh, näen kans itseni yrittämässä kuvata treenejä ja ruutuun osuu vaan seinä tai muuta vastaavaa :DD

    Pudotussarjat kyl rulettaa! Saa kunnolla mehut pois! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ihan selkeä taitolaji, mä en vielä sitä ihan hallitse, kuva taitaa sen todistaa.. :'D

      Pudotussarjoilla tosiaan saa mehut ihan totaalisesti pois! Olen tottunut voimapyörällä tekemään vatsoja haukkatreenin päätteeksi, mutta tuossa meni monta kertaa kun kädet särki treenin loputtua niin valtavasti, ettei mitään toivoa ollut.. :') Nyt sain sentään 1x30 mentyä, mutta ei vieläkään kahta! Noooo, on ainakin ne haukat treenattu.. :)

      Poista
  8. Jumppapallollakin pystyy tekeen voimapyörää, jos se olisi hartiaystävällisempi versio. Youtubesta löytyy video, jos liikkeeseen haluaa tutustua.

    Mä oon tutustunut tuohon takapuolennostovatsaliikkeeseen ihastukseni Dwayne "The Rock" Johnsonin tekemänä (iiihana mies). Se on ihan kamala liike. Saan niitä ehkä kuus. Mikä tosin on mulle kyllä jo tosi saavutus, on nimittäin aika raskas takapuoli. Mutta ei ne kyllä vatsoissa tunnu. Niin, että miten tuot saat tehtyä silleen, että polte tulee vatsoihin eikä etureisiin (tai selkään)?

    -Anna-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mulla siis voimapyörän suhteen ole ongelmaa hartioissa, vaan siinä, että habat huutaa hoosiannaa. :D Voimapyörä on ihana, tykkään. <3 Tarvii vaan sijoittaa se jonnekin muualle kun habatreenin päätteeksi, niin on vielä mahdollista rullailla. :D

      Mä olen toistaiseksi tehnyt kaksi kertaa päälle kaksikymmentä pallolla noita. Mitenhän mä sen sitten saan tuonne vatsaan.. Nää on hankalia neuvottavia. :D Kannattaa kokeilla niinkin yksinkertaista asiaa, että keskityt siihen vatsaan, kun rullaat. Kaikki muut lihakset vain auttaa vatsaa tekemään sitä liikettä ja pitämään asennon oikeana. Tällä oikeasti saattaa olla huikea ero. Käytän tätä aina, jos tuntuu, ettei saa oikeaan paikkaan tuntumaa. Keskittyy oikein siihen treenattavaan lihakseen. Itse näen aina mielessäni, miten juuri tietty lihas työskentelee ja yhtäkkiä tuntuma on sataprosenttia juuri siellä missä pitääkin. :)

      Poista
  9. Voi sua kun oot niiiiiiiiin hot!

    T. Eeva Kotkasta

    VastaaPoista
  10. Mä niin pidän tuosta sun tukan väristä! Ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuin myös! :') Ei voi tarpeeksi hehkuttaa, ETTÄ ELUMENIA VAAN KAIKILLE WANNABE-PUNAPÄILLE PÄÄHÄN! :'D Se on hieeeeno väri, ja ihan joka tavalla!

      Poista
  11. Hahaha!! Toi eka kuva on ihan huippu! ;D
    Mulle on tullut tästä "S*ATANA"-jutusta sellanen, että aina kun jossain lukee tuo sana jonkun lauseen yhteydessä, niin sinä tulet mieleeni. :D Hymyssä suin siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kanssa täällä sille naureskeltu. :'D Aika parasta, että mä tuun mieleen kirosanasta! :'D Nyt on jotain saavutettu selkeesti :D :D

      Poista
    2. Vaikkei toi Kiroileva Siili-sarjakuva oo ollu mikään mun suosikki, niin näistä sä tulit mieleen! :D Siis oikeesti pelkällä <3:llä! Sä tajuat kyllä! <3

      http://www.kiroilevasiili.fi/sarjikset?page=73

      http://www.kiroilevasiili.fi/sarjikset?page=33

      http://www.kiroilevasiili.fi/sarjikset?page=5

      Poista
    3. :'D Ihanaa! PARASTA! :'D Hihiihh <3 <3

      Poista
  12. Tulen aina niin kateelliseksi kun luen sun blogia ! :D
    Haluaisin kysyä vähän neuvoa sulta. Olen kolmen kuukauden ajan pudottanut painoa ja siinä ohella on tullut voimaa lisää, kun olen kuntopiiriä tehnyt 2-3krt/vko. Mietin, että kumpi on parempi, kuntopiiri vai sitten ihan paikkaharjoittelu ? Ja olisiko nimenomaan nyt päinon pudotuksen ohessa järkevää ruveta mitään kaksijakoista/kolmijakoista ohjelmaa miettimään ? Kuinka paljon sarjoja ja toistoja suosittelisit kuntopiiriin, entä paikkaharjoitteluun ? Montako liikettä eri lihaksille ? Olipas kauheasti kysymyksiä, toivottavasti ehdit valaista tietämätöntä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! :) Älä turhaan kateelliseksi heittäydy, hyvällä tiellä oot itekkin! ;)

      Itse en ole koskaan tehnyt mitään muuta kuin paikkaharjoittelua, joten minkäänlaista omakohtaista kokemusta ei ole asiasta. Pitikin vähän googletella, ja tällaiseen mielenkiintoiseen törmäsin:

      http://www.treenari.net/treenaaminen/kiertoharjoittelu-tehokkaampaa-kuin-paikkaharjoittelu.htm

      Eli painoa pudottaessa kannataa varmaan edelleen suosia tuota kiertoharjoittelua (kuntopiiriä?), ja miksei muutenkin! Tuosta artikkelista kävi paljon muutakin ilmi ja varmasti siitä saa enemmän tietoa irti kuin minusta :D kun en asiaa juuri tunne. Joten suosittelen lukaisemaan! ;)

      Tsempit jatkoon! :)

      Poista