tiistai 11. syyskuuta 2012

And that's who I am

Kun muutkin niin minäkin. Kuvien karsiminen oli lähes mahdoton tehtävä. Siis oikeasti, tästä on jo otettu muutama pois.

Aivot menee samantien lukkoon ja siksi vihaan matematiikkaa.
 Poikkeuksena toistojen, sarjojen, treenipainojen, kulutuksen ja kalorien laskeminen. :D

Lisää lisää lisää! Ideoita ehkä miljoona.

Olen.

Kyllä.

On muodostunut tavaksi aina päivän päätteeksi tarkastaa uusimmat mustelmat.

Ei ehkä hirvittävä yllätys.

Kesät ja talvet. Ja syksyt ja keväät. Farkkuholisti. Pareja ehkä kolmekymmentä.

Etenkin täällä Keski-Euroopassa. Tuntikausia autossa, eväät mukana, kamera
sylissä ja mies vieressä. <3

Pienestä pitäen, luonnon keskellä on ollut mun paikkani.

Kukapa meistä olisi, mutta omalla kohdallani ero on ihan käsittämättömän huima.
Muutto toiseen maahan on kasvattanut aivan älyttömät määrät.

Mieheni on Mensan jäsen. Just saying.. <3

Hirvittävä yleistys. Mutta yleisellä tasolla näin on.

Sitä saa mitä tilaa.

Enkä kärsi siitä. Sosiaalinen olen oikeastaan vaan internetissä. :D

Kaikilla kai on jotain, mitä kantaa lapsuudestaan mukana, jolle ei oikein
mitään voi. Ei kuitenkaan mikään elämää hallitseva asia.

Pyydä tai vihjaa. Otan vaikka luodin hetkeäkään harkitsematta.

Ja se on suurta vapautta.

Ei vaan pysty.

Mieheni on paras ystäväni. <3

Aamut <3

Aina ollut näin. Tosin viime vuosina tilanne on tasoittunut, mutta
kirjoittaminen on edelleen sellainen asia, jonka kautta oivallan
paljon herkemmin asioita kuin pelkän ajattelun tai keskustelun kautta.

Mä tiedän. Tämä tulee shokkina!

Olen monelta osin liian erikoinen ollakseni yhteiskunnallisesti kelpo. Minulle ok.

Mieheni ja naapureideni iloksi. Siis oikeasti. Aamusta iltaan.

Sano etten pysty niin näet, että pystyn. Kiellä niin varmasti teen!

Ehkä turhauttavimpia tunteita maailmassa.

Oikeasti olen kissan omistama. Hurja Rouva Natunen määrää kaapin paikan.

Tee sinäkin. Tahdot kuitenkin! Kuvat täältä.

24 kommenttia:

  1. Oi ihana! <3 Siis mä en oo tällasia postauksia vielä nähnyt. Onko tää siis joku, että tuolta linkin kautta haetaan kuvia omaan blogiin ja kerrotaan niiden avulla itsestään? Ihania kuvia!!!
    Ja ihania noi kuvatekstit sulla, varsinkin tossa "intelligence is sexy"-kuvassa: ..Just saying! ;) Hihi! Ihanaa! <3 Ja monissa muissakin niin hyviä! Kuvat ja pari sanaa voi kertoa niin paljon ihmisestä! Ihana olet, vaikkei tunnetakkaan! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Awww taas sä ihanaistelet <3 :') (niin, huomaatko, taas ilmaisin itseäni hyvin kirjoittamalla ja keksin kokonaan uuden sanankin :D :D)

      Ja justiinsa niin, että tuolta linkin kautta haet niitä kuvia, mä luin vaan kiltisti kaikki muutamat sadat läpi ja availin itseeni sopivia välilehdille sitä mukaan kun osui ja linkittelin sitten tänne kuvalinkkeinä. Musta tää oli tosi hauska! :)

      Ja mä kanssa tiiäkkö Monna susta tosi kovin tykkään! :') <3

      Poista
    2. Hih :) Joo mä taidan tosiaan ihanaistella aika paljon!! Ihana on ehkä mun sanavarastoni eniten käytetty sana! ;) Mäpä taidan tehdä tuon samanlaisen postauksen! Jes!

      Poista
    3. Jee! Mielenkiinnolla jään oottamaan jos sellainen ilmestyy! :)

      Poista
  2. Hunksi myös! 100kg penkistä! BOOM!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ootki! :'D HUNKSI HUNK HUNK BOOM! <3 <3

      p.s. Meikä niin varmisti nostoa!

      Poista
    2. Teikä niin varmisti. Maksiminoston varmistaminen on todellista rakkautta <3

      Poista
  3. Mä kans selailin näitä kuvia ja meinasin tehdä samanaiheisen postauksen, mut kuvia rupes oleen useampi kymmenen.... :D Aina ei voi voittaa ;)

    Mut oli kiva katsoa sun omat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei ollut helppoa valita vaan muutamaa :) Tavoite oli karsia alle kolmeenkymmeneen ja siihen taisin juuri päästä. Varma en ole, koska toi matikka ei ole mun parhaita puolia.. :'D

      Poista
  4. Jaahas, jaahas, täällä blogissa kuvaillaan selkeesti mua :D Poikkeuksena se, etten tykkää laulaa (paitsi yksin autoa ajaessa ja radion soidessa niin kovaa, etten edes omaa ääntäni kuule :P) eikä mulla ole kissaa. Aijuu ja matikkakin kyllä sujuu. Muuten kolahti :)

    Hauska ja kaunis koollasi!

    -A

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mulle itseasiassa tuli mieleen että eräs Anonyymi A saattaisi osittain samaistua.. :D

      Poista
    2. :D Oikeaan osuit!

      Neljä vuotta ulkomailla asuneena tiedän, kuinka uuteen maahan, uuteen kulttuuriin yms muuttaminen vaikuttaa. Taakse jää kaikki tuttu ja turvallinen ja rutiinit pitää tavallaan löytää uudestaan. Kasvattaa ihan hurjasti. Hyvällä tavalla. Antaa itsevarmuutta olla oma itsensä :)

      Ja fiksut miehet nyt vaan on seksikkäitä. Ei siitä pääse mihinkään :P Monta suhdetta kaatunut siihen, että mies oli vaan yksinkertaisesti liian naiivi tai jollain tapaa yksinkertainen. On kiva oppia kumppanilta uusia asioita. Olivatpa ne kuinka pieniä tahansa. En halua olla aina se, joka opettaa asioita ;)

      "I'm in love with my best friend". Confession time: that's my ex from last year. I dumped him...olin liian syvällä omissa ongelmissani (syömishäröilyä. En halunnut, että hän joutuu kärsimään siinä sivussa) seurustelun aikoihin. Biggest regret of my life. Hän odotti (pyytämättä), että setvisin ongelmani ja olisin valmis uuteen alkuun hänen kanssaan. Nyt olen, mutta hän on tainut juuri ihastua toiseen. That's what i call karma. Itse oon satuttanut montaa hyvää miestä yksinkertaisesti ihastumalla vääriin miehiin, niin nyt oli mun vuoro saada turpiin.

      Tunteista puhuminen on aivan h*lvetin vaikeeta. Sitä menee jotenkin ihan lukkoon. Onneksi voi aina kirjoittaa :)

      I love workin out - Well that's a given. Nimimerkillä kipsijalassa salille :P

      Kuolisin kenen tahansa perheenjäsenen puolesta. En kestä katsoa, jos itselle rakas ihminen kärsii. Tahtoisin vain poistaa heiltä kaikki surut ja murheet ja ottaa ne omille harteille.

      Aaand I certainly don't fit in...cos' i'm weird. I don't like bars, I hate clubs, I don't like drinking, I hate having to socialize with people i have nothing in common with...etc. Apparently that makes me weird. But i don't give a rats ass. I like being me :)

      I hate, HATE crowded places. Nature, that's where my soul rests.

      Tätä listaa voisi jatkaa vaikka kuinka :P

      -A

      Poista
    3. Niiiin paljon allekirjoitan tuosta itsekin! Jee samiksiii! :')

      Poista
  5. Vau. Kerrankin törmää ihmiseen joka omalla naamallaan uskaltaa sanoa I don't like people, I am antisocial, etc.. !
    Rispektii. ;) Itse olen samanlainen. en tykkää ihmisistä, syitä nyt on monia mutta ainakin ihmiset on pirun itsekkäitä ja ilkeitä. Usein. Ainakin suomessa. Toki muualla mutta eritavalla. ;>>
    On kiva että kerrot treenin lisäksi millainen olet vähän. Näen itsessäni paljon samaa :))

    BTW kerran sanoin läheiselle etten tykkää ihmisistä hirveästi. Ei ollut uskoakseen aluksi.. Sitten alkoi nauraa ja lopulta totesi, no sä oletkin outo.
    hell yea! I am weird! :D and proud of it :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitti. :) Oon huomannut, että on paljon helpompaa toitottaa sitä ääneen, ettei tarvitse vastailla ihmettelyihin ja uteluihin aina uudelleen ja uudelleen.. :D

      Weird and proud of it! YEAAHHH! \o/ :D

      p.s. Kiva jos tästä postauksesta sai jotain hyödyllistä irti ja kiva aina kuulla, että meikäläisiä pikkuerakkoja on vähän enemmänkin. ;)

      Poista
  6. Ihanaa että säkin teit tämän postauksen! Mullakin tällainen viikonlopulta tehtynä ja odottaa julkaisemista.. :) Jännä huomata miten paljon samoja sullakin oli kuin mulla, vaikka tuntuu että ollaan kumminkin luonteiltamme vähän erilaisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin jo kurkkimassa! :) Nämä on kyllä mielenkiintoisia postauksia. Avaa vähän ihmisten silmiä enemmän, kun mennään aika henkilökohtaiselle puolelle, asioihin mitkä ei niin helposti tällaisen treeniblogin kautta tule esille.

      Poista
  7. Tää oli tosi kiva postaus :) Tuossa oli monia kuvia, joita itsekin valitsisin.

    Monnan kommenttiboksiin kirjoittelinkin juuri, että haluaisin tehdä tällaisen itsekin, mutta kun tiedän jo nyt etten saisi rajattua kuvien määrää mihinkään järkeviin rajoihin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ei ollut tosiaan helppoa karsia. :D En tiedä onko tuollainen vajaa kolmekymmentäkään nyt ihan järkevissä rajoissa, mutta ainakin vähemmän kun neljäkymmentä, minkä alunperin meinasin. :')

      Poista
  8. Ihanaa kun joku uskaltaa myöntää ettei pidä ihmisistä <3

    VastaaPoista
  9. Löysin just oman sielunkumppanin <3 Sä oot niin samanlainen ku minäkin :D

    VastaaPoista